perjantai 27. kesäkuuta 2014

Brownies

Täydellisiä! Ei näistä voi muuta sanoa :)


 


15x20 cm suorakaiteen muotoinen vuoka
12 palaa
100 g voita
150 g tummaa suklaata (esim. leivontasuklaata)
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 kananmunaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
2,25 dl vehnäjauhoja

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa vuoka leivinpaperilla (rypistä paperi ensin niin se pysyy paremmin vuoassa). Paloittele suklaa. Sulata voi mikrossa. Lisää suklaa ja sekoita kunnes seos on tasaista. Tarvittaessa käytä mikrossa hetken aikaa. Lisää myös kaakaojauhe ja sekoita tasaiseksi. Kun on seos on jäähtynyt lisää sokeri, vaniljasokeri ja suola ja sekoita että sokeri jo sulaa. Lisää kananmunat yksitellen taikinan sekaan, sekoita jokaisen jälkeen. Kääntele lopuksi jauhot sekaan. Levitä taikina vuokaan. Paista brownieta keskellä uunia n. 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen leikkaamista 12 palaan.
 

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Appelsiinikakku

Ihanaa appelsiinikakkua! Appelsiinin mehusta tehty kostuttava siirappi on ihanan makeaa ja syventää kakun appelsiinista makua. Reseptin pienensin Kodin kuvalehdestä. Jätin suklaakuorrutteen pois, koska ei kakku välttämättä sitä kaipaa, ellei halua nätimpää ulkonäköä.


Pieni 15 cm irtopohjavuoka

Pohja:
125 g voita
1,25 dl sokeria
1 appelsiinin kuori
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl appelsiinin mehua

Appelsiinisiirappi:
1 appelsiinin mehu (josta 2 rkl käytetään pohjaan)
0,5 dl sokeria

Voitele ja jauhota pieni vuoka. Raasta pestyn appelsiinin kuori ja purista mehu. Sekoita pehmeä voi ja sokeri ja appelsiinin kuoriraaste pehmeäksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen sekoittaen. Lisää vehnäjauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe samalla sekoittaen. Lisää appelsiinin mehu. Kaada vuokaan ja tasoita pinta. Paista 180 asteessa noin 30-35 minuuttia.

Kun kakku paistuu, tee appelsiinisiirappi keittämällä appelsiinin mehua ja sokeria kattilassa kunnes seos muuttuu paksummaksi (noin 5 min.) Jätä jäähtymään.

Kun kakku on valmis, kumoa se lautaselle ja pistele hammastikulla siihen reikiä. Levitä appelsiinisiirappi kakun päälle. Kakku on hyvää lämpimänä tai kylmänä.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Keikautettu kinuski-omenakakku

Makeata omenaista kakkua maanantai-iltaan. Resepti on vähän pienennetty Kaakao kermavaahdolla-blogista.




20 cm irtopohjavuoka

Kinuski:
1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria

Täyte:
2 omenaa

Kakkupohja:
2 munaa
1,25 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
0,75 dl juoksevaa margariinia

Keittele ensin kinuski kuumentamalla kerma ja fariinisokeri kattilassa. Sekoittele kinuskia ja anna sen kiehua koko ajan sekoitellen noin 10 min. Leikkaa vuoan pohjalle sopiva leivinpaperiympyrä ja voitele vuoka. Kaada kinuski vuokaan.

Sekoita kakkupohjaan tulevat munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kuivat aineet ja juokseva margariini varovasti samalla sekoitellen.

Asettele pilkotut omenat kinuskin päälle, kaada päälle taikina ja paista uunissa 180 asteessa noin 25-30 min. Kumoa kakku varovasti tarjoilualustalle.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Banaanikakku

Tavallista banaanikakkua, mutta niin hyvää että hupenee hetkessä. Resepti Kotiliedestä, lisäsin vain kanelia.



suorakaiteen muotoinen leipävuoka

100 g voita
1,25 dl sokeria
1 muna
2 banaania
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia

 Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa munat joukkoon. Murskaa banaanit haarukalla ja sekoita taikinaan. Lisää lopuksi jauhot ja leivinjauhe ja pyöräytä tasainen taikina.
Levitä taikina voideltuun pitkään vuokaan ja kypsennä 200 asteessa noin puoli tuntia.